tiistai 5. toukokuuta 2015

Toothless Geckos esittäytyy




Hei kaikki!
Hankin ensimmäiset leopardigekkoni viime marraskuussa ja vitsillä hieman heittelin, että mitä jos tulevaisuudessa rupeaisin kasvattamaan näitä.
Meille tosiaan saapui Gehennasgekko's kasvattajalta kaksi naaraaksi haudottua poikasta, Toothless ja Zelda, joten ajattelin että joskus tulevaisuudessa jos niille kauniin miehen löytäisi, mutta aina kaikki ei mene kuten on ajatellut.

Tässä vaiheessa en voi liiaksi korostaa, että vaikka poikaset haudottaisiin naaraiksi tai koiraiksi, niin ikinä ei voi olla 100% varma luovutusikäisen poikasen sukupuolesta, kuten meidän tapauksessa Zelda paljastuikin kasvettuaan koiraaksi ja astui siskonsa kantavaksi.
Tämä parivaljakko aiheutti minulle stressiä, harmaita hiuksia ja unettomia öitä, mutta vahinko kun oli jo tapahtunut niin annoin niiden jäädä asumaan samaan vielä täksi kesäksi, Toothless kuitenkin on terve ja hyvä kuntoinen nuori liskorouva, joka nyt munisi jokatapauksessa vaikka ne olisin erottanutkin.

Samalla muuttuivat haaveet kauniista ukkoliskosta suunitelmaksi löytää kaunis rouvalisko niille seuraksi, ettei Zelda kiusaisi liikaa siskoaan. Löysin sopivan liskon Jyväskylästä ja kävin hakemassa Hiccup-rouvan kotiin.

Pari viikkoa on kulunut Hikan kotiutumisesta, Toothless ja Hikka nukkuvat monesti päällekkäin tai vierekkäin ja Zeldakin vaikuittaa tyytyväiseltä tilanteeseensa. Kaiken kruunaa tietenkin se, että Hikan mahassa näyttäisi olevan kaksi munaa kasvamassa.

Tästä se alkaa!

1 kommentti:

  1. Jeee!
    Onnea orastavalle kasvatus uralle toivottaa Gehennasgekko's liskolan väki! :D

    VastaaPoista